T-safe turvakoulutus
Uudenlaiseen ajatteluun perustuvaa laadukasta turvallisuuskoulutusta jo vuodesta 2004.
Tarjoamme laadukasta uhkatilanne- ja vuorovaikutuskoulutusta eri sektoreiden tarpeisiin. Olemme saaneet ilolla kouluttaa hyvin monenlaisia ammattiryhmiä, antaen heille malleja kohdata arjen uhka- ja ongelmatilanteita turvallisesti ja ammattimaisesti. Samalla olemme oppineet heiltä – tuhansilta oppilailta, joten yhteinen matka on opettanut myös meitä.
Koulutustemme vahvuus on mukaansatempaavat ja hauskat koulutukset, vaikkakin aihealueemme on konfliktitilanteet ja niiden ratkaisu sekä ennaltaehkäisy. Monissa tutkimuksissa ja kyselyissä turvallisuus on nostettu laadunarvioinnin ykköseksi. Sanoihan näin jo Maslow aikoinaan!
Koulutuksemme räätälöidään aina tilaajan mukaan. Haluamme vastauksen kysymykseen: Missä toimitte, millä alalla ja keiden kanssa? Uskomme, että voimme antaa vastauksen kysymykseenne koulutuksen suhteen välittömästi vastattuanne kysymyksiimme, mutta kuulemme mielellämme lisää tarpeistanne.
Yrityksellämme on Poliisihallituksen lupa kouluttaa kaasusumutin-, vartijoiden voimankäyttö- sekä järjestyksenvalvojakoulutuksia.

Pääkouluttaja Tomi Sikanen
Moi, olen Tomppa T-Safe turvakoulutuksen pääkouluttaja. Toimin ennen kokopäiväiseksi yrittäjäksi ryhtymistä Rikosseuraamuslaitoksen palveluksessa rikosseuraamusesimiehenä ja voimankäyttökouluttajana 18-vuotta.
Turvallisuus on aina ollut lähellä sydäntäni ja haastavan henkilön kohtaamiseen valmentavia koulutuksia olen järjestänyt vuodesta 2004. Vuosien kokemukseni ja koulutuksista kerätyn tiedon perusteella takaan Sinulle laadukkaat, organisaatiosi turvallisuutta parantavat koulutuskokonaisuudet. Olen tutustunut ihmismieleen – intohimoni. Tällä tutkimusmatkallani olen huomannut, että yhteisöllisyyden lisääminen, arjen psykologinen vaikuttaminen haastaviin henkilöihin, omien tunteiden hallinta ja nollatoleranssin asettaminen rikos- ja uhkatilanteille vähentää niitä merkittävästi. Toteankin, että ennakointi on parasta varautumista uhka- ja rikostilanteisiin.
Mottoni: ”harjoittele nyt, tositilanteessa siihen ei ole aikaa!”